Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2018.

Becky Albertalli - Minä, Simon, Homo Sapiens

Kuva
Becky Albertalli - Minä, Simon, Homo Sapiens 2017, Otava Suomentanut Lotta Sonninen En edes tiedä milloin itse tajusin. Siihen tarvittiin monta pientä juttua. Kerran näin outoa unta Daniel Radcliffesta. Ja yläasteella olin ihan hulluna Passion Pitiin, ja kesti hetken ennen kuin tajusin ettei kyse tosiaankaan ollut niiden musiikista. (luku 2) Päätin hypätä hetkeksi ulos mukavuusalueeltani ja lukea jotain, joka on mahdollisimman kaukana niistä aiheista, joiden parissa yleensä iltani sekä huomattavan suuren osan päivistäni vietän. Ei murhia, psykologisia trillereitä, lääketiedettä eikä mitään, mikä liittyy rikoksiin taikka niiden selvittämiseen. Mielestäni onnistuin tässä tehtävässä aika hyvin löytäessäni Becky Albertallin Minä, Simon, Homo Sapiens -kirjan Satakirjastojen e-kirjojen valikoimasta.  Kirjassa 16-vuotias Simon juttelee nimimerkkinsä turvin sähköpostin välityksellä Bluen kanssa. Pojat käyvät samaa koulua, mutta eivät kuitenkaan tiedä toisiensa todel...

Ben Alderson - Cloaked in Shadow

Kuva
Ben Alderson - Cloaked in Shadow 2017, Oftomes Publishing If it wasn’t for Mam’s worried mutterings that echoed through my mind, I might have risked using it. It might even help pass the time. But as my mind toyed with the idea, I could almost feel her like a ghost leaning into my ear, Keep it hidden, Zacriah; don’t let it out.  (The Dragori Series Book 1, Kindle Locations 126).  This is going to be my first blog post in English so I'm sorry if there is typos and stuff like that. I also wrote it in Finnish and you can find that review in here.  So, this week I was finally able to purchase Ben Alderson's book Cloaked in Shadow. As a little background information, I have been following Alderson on Youtube and Instagram for many years now. He has been talking about this book for a long time and I was so angry about the fact that for some reason Kindle didn't work on my computer and I wasn't able to read it right away. Luckily, I finally g...

Ben Alderson - Cloaked in Shadow, suomenkielinen arvostelu

Kuva
Ben Alderson - Cloaked in Shadow 2017, Oftomes Publishing If it wasn’t for Mam’s worried mutterings that echoed through my mind, I might have risked using it. It might even help pass the time. But as my mind toyed with the idea, I could almost feel her like a ghost leaning into my ear, Keep it hidden, Zacriah; don’t let it out.  (The Dragori Series Book 1, Kindle Locations 126).  Viime viikolla pääsin vihdoin lukemaan Ben Aldersonin kirjan Cloaked in Shadow. Olen jo useampien vuosien ajan seurannut Aldersonia Youtuben sekä Instagramin puolella. Hän on puhunut videoillaan kirjastaan jo pitkään, ja voin sanoa, että itseäni otti suunnattomasti päähän, kun en heti tätä kirjaa päässyt lukemaan. Tämä johtui täysin siitä, etten jostain syystä saanut Kindleä toimimaan koneellani. Onneksi sain vihdoin ja viimeinen mahdollisuuden lukea tämän. Tämän luki muutamassa tunnissa, joka johtui täysin juonesta. Se oli niin koukuttava etten alkuun päästyäni pystyny...

Federico Axat - Viimeinen mahdollisuus

Kuva
Federico Axat - Viimeinen mahdollisuus Alkuperäinen teos La última salida, 2016 Kustantanut Aula & Co Suomentanut Taina Helkamo AVAA OVI SE ON VIIMEINEN MAHDOLLISUUTESI (s.12, Viimeinen mahdollisuus) Jos joku etsii luettavaksi psykologista trilleriä, joka saa väkisin lukijan pään sekaisin, on Viimeinen mahdollisuus ehdottomasti valintasi. Itse en ole pitkään aikaan psykologisia trillereitä päässyt lukemaan, koska ne ovat aikaisemmin olleet hieman oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Tätä kirjaa lukiessani tuli kuitenkin sellainen olo, että vastaavia teokisia voisin mahdollisesti lukea vastaisuudessakin. Ote takakansitekstistä:  "kun lukija alkaa tuntea olonsa kotoisaksi kirjan juonen parissa, tapahtuu jotain perin kummallista. Jokin on pahasti pielessä, eikä kaikki täsmää. Ja se kirottu opossumi - se on kaikkialla. Tarina rakentuu ja hajoaa lukijan edessä vain muotoutuakseen uudelleen ja saavuttaakseen yllättävän lopun."  Tämän paremmin en kirjaa pyst...

Mitä tapahtui superlukumaratonin aikana?

Kuva
Moi! Nyt on viikon mittainen lukumaraton saatu päätökseen. Kiitos vielä Hogwarts Library -blogin Lotalle maratonin järjestämisestä! Maraton alkoi 25.12 klo 00.00 ja päättyi 31.12 klo 23.59. Tuon aikavälin sisään mahtui monta tuntia lukemista, mutta valitettavasti itselläni oli niin paljon menoja viikon aikana, että lukeminen jäi vähän sivumpaan enkä ehtinyt lukemaan niin paljon kuin olisin halunnut. Maratonissa oli mukana myös seitsemän haastetta, joista tarkoituksenani oli ensin tehdä viisi. Loppujen lopuksi päädyin suorittamaan vain kolme ja aloittamaan viimeistä. 1. Kirja jossa on punainen kansi ~ Jo Nesbo - Jano 5. Kirja jonka luet vain pyjama päällä ~ Sir Arthur Conan Doyle - The Dark Mysteries 6. Kirja kirjailijalta jolta et ole koskaan lukenut mitään ~ Robin Cook - Kantasolu 7. Nostalginen kirja sinulle ~ Brandon Mull - Myyttihovi Jo Nesbo - Jano, luettu 84 sivua Olen kirjassa vielä niin alkumetreillä, etten voi vielä mielipidettäni tästä kertoa, jot...