Syksyn 2018 kirjakatalogi katsaus

Ne ovat täällä taas! Syksyn 2018 kirjakatalogeja on julkaistu pitkin kevättä, joten nyt olisi varmaan korkea aika käydä ne läpi ja listata ylös kaikki ne teokset, joita kaikista eniten odotan. Mukana on tälläkin kertaa useita kustannusyhtiöitä sekä runsaasti erilaista kirjallisuutta. Suosittelen lämpimästi etsimään mukavan paikan, keittämään kupin kahvia tai teetä, kummasta nyt enemmän tykkäätkään, ja valmistautumaan yhteen blogihistoriani pisimmistä postauksista. Tarkoitus oli julkaista tämä kahdessa osassa, mutta päätin nyt kuitenkin lätkäistä kaikki samaan postaukseen. Jokaisen kustantajan perästä löytyy suora linkki kyseiseen kirjakatalogiin, jotta teidän on helppo päästä etsimään niitä teidän omia suosikkejanne.

Näitä postauksia tehdessäni toiveenani tietenkin olisi jokaisen mainitsemani kirjan lukeminen, mutta todellisuushan on se, että näistä tulen mahdollisesti lukemaan tämän vuoden puolella vain muutaman. Jokainen toki menee TBR-listalle, mutta täytyy niitäki vanhempiakin julkaisuja muistaa lukea

Mitä kirjoja te odotatte? Löysittekö uusia kiinnostavia kirjailijoita katalogeja selaillessanne?

Gummerus ~ Syksyn kirjat 2018




Rajaniemi, Hannu - Summerland (heinäkuu)
"Eletään vuotta 1938, ja murhan ja kuoleman käsitteet ovat vanhentuneita. Kuolema on kuitenkin vasta alkua, ja tuonpuoleinen elämä jatkuu Summerlandin metropolissa - jos on sattunut ansaitsemaan pääsyn sinne."

Nykyään en enää juurikaan lue scifiä, mutta Summerland kiinnitti huomioni jo pelkästään esittelyn ensimmäisillä sanoilla. Idea kuulostaa mielestäni todella hyvältä, muistuttaen hieman Keplerin teosta Playground (jota en suosittelisi kenellekään luettavaksi). Tämän takia minulla onkin odotukset korkealla tämän suhteen. Rajaniemi on yllättynyt positiivisesti tähänkin mennessä, joten miksei nytkin!

Jonkka, Jarmo - Verhottu voima (kesäkuu)
"Suomalaistaustainen jenkki Nick Salo hyppää pelastushelikopterilentäjän hommista brooklyniläiseen lehtitoimitukseen selvittääkseen, mitä Pentagonin leivissä menehtyneelle isälle on käynyt. Maailman poliittinen tilanne kärjistyy nopeasti suurvaltojen kukkotappeluksi ja energiateknologiseksi sodankäynniksi, jonka yksi solmukohdista on Suomi."

Mikä tässä on, kun kaikki mielenkiintoiset kirjat on scifiä? No ainakin tulee astuttua taas omalta mukavuusalueelta pois useampaan otteeseen. Tämäkin teos kuulostaa todella mielenkiintoiselta. Yleensä juuri kaikki enemmän tai vähemmän politiikkaan viittaavat kertomukset ovat mieleeni, minkä takia toivonkin, että tämä olisi vähintään yhtä hyvä kuin kirjan esittely antaa ymmärtää.

Cleveland, Karen - Koko totuus (syyskuu)
"Vivian Miller on vastavakoiluun erikoistunut CIA:n tutkija, jonka tehtävänä on paljastaa näennäisen tavallista amerikkalaisarkea eläviä venäläisagentteja. Hän pääseekin erään vakoilijaksi epäillyn tietokoneelle, joka pitää sisällään tietoa kaksoiselämää viettävistä nukkuvista soluista."

Vakoilijatrillerit on yksi itselleni vähemmän tuttu osa-alue, mutta siitä huolimatta myöskin tämä kirja kuulosti erittäin mielenkiintoiselta. Olen juuri niitä lukijoita, joka kuluttaa suurimman osan ajastaan erilaisten rikosromaanien parissa, minkä takia tämä teos kuulostaakin enemmän omantyyliseltäni.


Bazar ~ Syksy 2018



Frost, A. M. - Näkymätön kuolema (lokakuu)
"Talvisodan raivotessa majuri Peder Jang lähetetään Karjalankannakselle pysäyttämään Helsinkiä kohti vyöryvä puna-armeija. Aasialaisia taistelutaitoja hallitseva ja sotilastiedustelussa kunnostautunut Jang on vuosikymmeniä sitten saapunut Suomeen Kiinasta, marsalkka Mannerheimin mukana."

Maailmansodan aikaan perustuva toimintatrilleri, joka kuulostaa kieltämättä mielenkiintoiselta. Yleensä vastaavia romaaneja aloittaessani en niitä koskaan loppuun lue, mutta siitä huolimatta haluaisin tarttua tähän teokseen. Ehkä Näkymätön kuolema on se teos, joka saa minutkin tykästymään sota-aiheisiin trillereihin?

Falcones, Ildefonso - Maan perilliset (syyskuu)
"Barcelonan poliittinen ilmapiiri muuttuu äkisti, kun vanha kuningas kuolee. Uuden kuninkaan neuvonantajalla on vanha kauna kostettavana Arnaulle, ja niinpä tämä mestataan ilman oikeudenkäyntiä. Myös Hugo perheineen on vaarassa, ja hänen on valittava puolensa. Ollako uskollinen Arnaun jälkeenjääneelle perheelle, vai pelastaako nahkansa kaupungissa, jossa köyhän henki on halpa?"

Ildefonso on tunnettu vertaansa vailla olevista tiiliskiviteoksista, jotka saavat lukijan täysin juoneen mukaan ensimmäisistä sivuista lähtien. Myönnän, että olin jo vakavissani harkitsemassa tämän kirjan espanjankielisen alkuteoksen hankkimista, koska en jaksanut suomennosta odottaa. Ehkä kuitenkin ihan hyvä oman keskivertoa heikomman espanjankielen sanastoni kannalta, etten sitä loppujen lopuksi hankkinutkaan. Maan perilliset jatkaa kymmenen vuotta sitten julkaistun Meren katedraalin tarinaa.

Kutscher, Volker - Babylon Berlin (syyskuu)
"Kun Spreejoesta löydetään tunnistamaton, kuoliaaksi kidutetun miehen ruumis, komisario Gereon Rath värvätään murharyhmän tutukimuksiin. Ne vievät hänet emigranttivenäläisten piireihin, kullan, huumeiden ja aseiden salakuljetuksen jäljille."

Babylon Berlin kuulostaa enemmän tavalliselta dekkarilta kuin muut tähän asti läpi käymäni teokset. Juuri tällaiset rikosromaanit ovat niitä, joita kaikista eniten tykkään lukea. Tämä on Kutscherin uuden kirjasarjan avausosa, jonka toisen osan Bazar julkaisee suomennettuna keväällä 2019. Babylon Berlinistä on tuotettu myös televisiosarja, joka näytetään Ylellä syksyllä 2018.


Johnny Kniga ~ Syksy 2018




Nesbo, Jo - Macbeth (elokuu)
"Poliisipäällikkö Macbeth on kova mutta rikkinäinen mies, kaupungin paras poliisi ja korviaan myöten rakastunut häikäilemättömään Ladyyn. Kun huumeratsia muuttuu verilöylyksi Macbeth tiimeineen saa puhdistaa sotkun."

Macbeth on toinen romaani 8-osaisessa Shakespeare-tulkintojen sarjassa, jonka aloitti keväällä Anne Tylerin Äkäpussi. Koko Nesbon tähänastisen tuotannon omistajana, aion ehdottomasti myös tämän itselleni hankkia. Mielestäni tämä myös kuulostaa todella mielenkiintoiselta, varsinkin nyt kun olen Shakespearen alkuperäisen Macbethinkin lukenut. Innolla odotan, että pääsen lukemaan millaisen tarinan Nesbo on tästä onnistunut väsäämään.

Natt och Dag, Niklas - 1793 (syyskuu)
"Sodassa vammatuneita miehiä toimii jonkinalisina siveyspoliiseina kaupungissa, jossa prostituutio, rikollisuus ja väkivalta rehottavat villeinä. Ruotsinsalmen taistelussa vasemman kätensä kyynärpäästä alaspäin menettänyt Mickel Cardell on yksi heistä. Palkkansa viinassa nauttiva Cardell hälytetään katsomaan ruumista. Torso on raajaton, silmätön ja kieletön."

Jälleen yksi lupaavalta kuulostava historiallinen romaani. Tuntuu kuin nämä historiallisetkertomukset olisivat jotenkin niin kutsuttu hitti tämänhetkisissä julkaisuissa, ei se toki minua haittaa, koska omasta mielestäni nämät ovat lähes aina todella mielenkiintoista luettavaa. Tämä on Niklas Natt och Dagin esikoisteos, joka on saanut paljon kehuja. Ehdottomasti yksi omista tulevan syksyn odotetuimmista teoksista!

Koivukari, Tapio - Poltetun miehen tytär (elokuu)
"Manga on nuori nainen Hyväniemestä. Hän on perheestä, jossa on osattu tehdä taikoja - käyttää parantavia yrttejä ja maagisia riimuja. Lapsia on maailmaan autettu, sairauksia hoidettu ja kalaonnea avitettu. Kertomuksen alussa Manga kulkee pitkin vaikeakulkuista ylenköä, hän suoraan sanoen pakenee syytöksiä, joita kyläläiset ovat hänen päälleen sysänneet."

Jälleen yksi lupaavalta kuullostava historiallinen romaani, joka kertoo noitavainoista. Koivukari perustaa romaaninsa islantilaiseen tositapaukseen, mikä tekee kirjasta entistäkin kiehtovamman. Toivon todella, että ehdin tämän jossain vaiheessa lukemaan. Saatan kuulostaa suhteellisen kauhealta ihmiseltä sanoessani, että omasta mielestäni noitavainot ovat yksi historian mielenkiintoisimmista aiheita, minkä takia tämä teos ensisijaisesti huomioni kiinnitti.


WSOY ~ Syksy 2018




Karisto, Ilkka - Vankina Venäjällä (elokuu)
"Svetogorskissa suomalaisen huumekuriirin Tepi Salon eteen kuitenkin ilmestyi kuin tyhjästä kaksi Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n virkailijaa, jotka pidättivät hänet siltä seisomalta. Vielä suurempi šokki Salolle koitti, kun hän kävi ilmi, ettei hän pääsisikään normaalin käytännön mukaan Suomeen kärsimään tuomiotaan vaan joutuisi lusimaan vuosikausia tiukan kurin vankileirillä keskellä Komin tasavallan erämaata."

Tätä tosi tarinaa jään odottamaan varauksella, mutta kuitenkin suurella kiinnostuksella. En yleensä tositarinoihin perusta, mutta juuri tällaiset niin sanotut ajankohtaisemmat aiheet kyllä kiinnostaa. Yleensä olen lukenut poliittisia tositarinoita kuten Ranskan presidentistä, USA:n presidentin vaaleista sekä EU:n tilanteesta, joista olen tykännyt. Vankina Venäjällä vaikuttaa juuri sellaiselta teokselta, joka saattaisi ehkä auttaa ymmärtämään paremmin Venäjän tilanneta ja muutenkin Suomen rikollisuutta.

Remes, Ilkka - Perikato (syyskuu)
"... Harry päätyy Saksaan, keskelle salassa toimivien verkostojen taistelua siitä, minkä verran eurooppalaisten yhteiskuntien tulisi mukautua islamilaisen maahanmuuton edessä ja pitäisikö eurooppalaisen kulttuurin edes pyrkiä säilyttämään vanhat arvonsa. Kyse on yhä brutaalimmaksi muuttuneesta salaisesta sodasta, jota käydään keinoja kaihtamatta."

Remes is back! Tällä kertaa aihe on yllättävän ajankohtainen, mutta en ole ihan varma, mitä mieltä kirjasta olen näin etukäteen esittelytekstin perusteella. Remes on Remes, minkä takia tämä kirja lukulistalleni meni. Melkein jokaisen aikaisemman teoksen lukeneena en voi tätä jättää välistä. Aiemmasta tuotannosta olen tykännyt kovasti, joten toivon, että myös Perikato yllättäisi positiivisesti.

Tudor, C. J - Liitu-ukko (elokuu)
"On vuosi 1986. Eddie ja hänen kaverinsa ovat kaksitoistavuotiaita. He täyttävät päivänsä pyöräilemällä ympäriinsä uneliaassa englantilaiskylässä ja yrittävät löytää jännitystä elämäänsä. Liitu-ukot ovat heidän salainen koodinsa: he jättävät toisilleen viesteinä pieniä liitu-ukkopiirroksia, joiden merkityksen vain he tietävät. Mutta sitten salaperäinen liitumies johdattaa heidät suoraan paikalle missä silvottu ruumis lojuu - eikä mikään ole enää ennallaan."

Rikoskirjallisuuden uuden nimen, C. J. Tudorin esikoisromaanin oikeudet on myyty jo 40 maahan. Tätä on jo valmiiksi kehuttu paljon, minkä takia asetankin tälle riman korkealle. Liitu-ukko kuulostaa mielenkiintoiselta idealta, joka muistuttaa ehkä aavistuksen rakenteeltaan Stephen Kingin romaania Se, mikä ei välttämättä ole huono juttu ollenkaan. Mielenkiinnolla jään tätä odottamaan! Muistuttakaa mua, mikäli en tätä syyskuuhun mennessä ole itselleni hankkinut.


Tammi ~ Syksy 2018



King, Owen & Stephen - Ruususen uni (heinäkuu)
"Maailmalla leviää Aurora-virus, joka iskee tyttöihin ja naisiin ikään katsomatta. Nukahdettuaan naiset koteloituvat kuin perhoset, eikä heitä missään nimessä kannata herättää. Pandemia iskee myös Doolingin pikkukaupunkiin Appalakeilla. Pian kaupungin naisvankilaan tuodaan Evie Black, kaunotar, johon virus ei vaikuta. Miesten jäädessä yksin alkavat väkivallan voimat repiä yhteisöä ja kiihottaa sen asukkaita toisiaan vastaan."

Ruususen uni pääsi tälle listalle lähinnä suosittelumielessä, sillä olen sen itse jo lukenut, kylläkin englanniksi. Romaani edustaa Kingille tyypillistä hahmorikasta kerrontaa, jossa on tällä kertaa mausteena myös Owenin ote tarinasta. En nää tätä varsinaisena kauhukirjana, enemmänkin fantasiatrillerinä, mutta jokainen tavallaan. Voin kuitenkin sanoa, että itse pidin kirjasta todella paljon, ja siitä löytyy lyhyt englanninkielinen arvostelunikin täältä blogin puolelta.

Wolff, Michael - Tulta ja tuhoa - Donald Trump Valkoisessa talossa (maaliskuu)
"Kirja paljastaa muun muassa, mitä alaiset oikeasti ajattelevat presidentti Trumpista, mikä sai Trumpin syyttämään presidentti Obamaa salakuuntelusta, mikä oli todellinen syy FBI:n johtajan James Comeyn irtisanomiseen, miksi päästrategi Steve Bannon ja Trumpin vävy Jared Kushner eivät voineet olla samassa huoneessa ja kuka varsinaisesti johtaa Trumpin hallinnon strategiaa Bannonin irtisanomisen jälkeen."

A little known fact, tein yhdeksännellä luokalla yhteiskuntaopin portfolion Yhdysvaltojen presidentinvaaleista, minkä takia seurasien kyseisiä tapahtumia altoimenaan eri uutiskanavien kautta. Muutenkin kyseisen maan poliittinen tilanne on yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista aiheista. Itse pidän Wolffin teosta erittäin mielenkiintoisena enkä malta odottaa, että saan sen ensi syksynä käsiini!

Jäntti, Bruno & Bahmani, Airin - Syyrian sota - Demokratiatoiveet diktatuurin ja islamismin ristitulessa (syyskuu)
"Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan alueella puhkesi 2011 hallitusten vastaisia mielenosoituksia, jotka levisivät nopeasti myös Syyriaan. Protestointi laajeni lopulta veriseksi sisällissodaksi, joka on vaatinut satojen tuhansien ihmisten hengen ja ajanut miljoonat pakolaisiksi.Se [teos] purkaa Syyrian sodan monimutkaista vyyhtiä ja luo yleiskatsauksen..."

Raskas aihe, mutta ehdottomasti sellainen, josta täytyy puhua ja kirjoittaa. Tieto on aina eduksi, ja mikä sen parempi kuin kerätä sitä lukemalla. Tämä tulee todennäköisesti olemaan yksi vuoden vaikealukuisimmista kirjoista, mutta toivottavasti vaivan arvoinen. Jos johonkin kirjaan haluat tänä vuonna tarttua, tulisi sen olla tämä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dylan Geick - Early Works

Leslie J. Nicholls - This Disunited Kingdom

J.M. Ilves - Viiden sormen harjoitus