Kevään 2018 kirjakatalogi katsaus, kaunokirjallisuus
Moi! Kevään 2018 kirjakatalogit on julkaistu, ja näin lomalla minullakin on aikaa niitä käydä läpi. Ajattelin pienen postauksen kirjoittaa niistä kirjoista joiden julkaisua eniten odotan, ja jotka todennäköisesti aion kirjahyllyyni hankkia. Tänä keväänä tiedossa on monia sellaisia teoksia, joita olen ehtinyt jo tovin odottamaan. Mukana on myös useampi suosikki kirjailijoistani, joten nyt on sellainen fiilis, että tästä postauksesta tulee pitkää. Ainakin on runsaasti lukemista tiedoksi seuraavalle vuodelle. Todennäköisesti kirjoitan myös tietokirjoista sekä lasten- & nuortenkirjoista omat postauksensa, kunhan vain jossain vaiheessa saan aikaiseksi. Postaus sisältää otteita kirjojen takakansiteksteistä.
"Eräänä marraskuisena iltana Winsfordin pikkukylään Lounais-Englannissa saapuu salaperäinen nainen koiransa kanssa. Hän asettuu ränsistyneeseen taloon kylän reunalle, vaeltelee nummella orapihlajien, sumun ja villihevosten keskellä, ja on vakaasti päättänyt elää pidempään kuin koiransa."
Håkan on ollut jo muutaman vuoden yksi suosikki dekkarikirjailijoistani, jonka teoksia olen lukenut jo ihan kiitettävän määrän, vaikka muutamia lukemattomia vielä on. Kirjailijan tapa vangita lukija juoneen mukaan on juuri sellainen, joka tuo juonen esiin ja tempaisee lukijan mukaansa. Mielenkiinnolla jään odottamaan, millainen jännitystarina tämä on muihiin aikaisempiin teoksiin verrattuna.
King, Stephen - Viimeinen vartio (tammikuu)
"Jo kuuden vuoden ajan Brady Hartsfield on maannut aivovammaklinikan huoneessa 217. Näyttää siltä, että massamurhasta tuomitulla miehellä on vintti pysyvästi pimeänä. Mutta tyhjän katseen takana jylläävätkin uudet arvaamattomat voima."
Tämä on ehdottomasti omalta osaltani tulevan kevään odotetuin teos (talven odotetuin, jos tarkkoja ollaan). Trilogian kaksi ensimmäistä osaa olivat todellakin juuri niin vaikuttavia kuin esimerkiksi Se tai Musta torni -sarja. Kingin tarkka sekä yksityiskohtiin paneutuva kerronta teki kahdesta ensimmäisestä kirjasta niin aidon tuntuiset, että myönnän Etsivä löytää -teoksen luettuani menettäneeni muutaman yön yöunet.
Räty, Ari - Varjomies (tammi/helmikuu)
"Moottoritien varressa räjähtää Mersu. Matkustajan paikalta pakenee viime tingassa vaikutusvaltaiseen latvialaiseen rikosliigaan kuuluva nainen."
Räty on kirjailijana itselleni täysin uusi tuttavuus, tai kuullut toki olen, mutta en ole vielä lukenut kirjailijan esikoisteosta Syyskuun viimeinen. Tämä uutuus kuitenkin herätti kiinnostukseni sen verran, että käyn heti pyhien jälkeen hakemassa esikoisteoksen kirjastosta ja sisällytän sen ensi viikon lukumaratooniin.
Le Carré, John - Vakoojan perintö (helmikuu)
"Vuosikymmenien jälkeen Le Carré kääntää katseensa vielä kerran kohti Smileya ja kysyy mitä todella tapahtui. Vastaamaan joutuu toinen vanha mies, Smileyn suojatti Peter Guillam, joka kutsutaan takaisin salaiseen palveluun tekemään tiliä kylmän sodan aikaisista tapahtumista."
Tästä minulla ei ole sen enempää sanottavaa, koska jokainen Le Carréa joskus lukenut tietää varmasti, miksi tätä teosta niin kovasti odotan. Ja teille, jotka ette ole kyseisen kirjailijan teoksia aikaisemmin lukenut, näitä lämpimästi suosittelen, ette tule pettymään.
"Kaksitoista mahtiperhettä pitää järjestystä yllä Darienin kaupungissa sotilaiden ja vakoojien voimin. Valtaistuimella on kuitenkin heikko kuningas, jonka salamurhaa kenraali Justan alkaa suunnitella. Likaisen työn tekijäksi hän kiristää metsästäjä Eliaksen, jolla on maagisia kykyjä."
Igguldenin kirjoja hyllystäni löytyy jo entuudestaan, mutta en vielä ole ehtinyt Ruusujen sota -sarjaa aloittamaan. Darien herätti kiinnostukseni täysin kirjakatalogissa olleen esittelytekstin ansiosta. Dekkareiden lisäksi tykkään myös todella paljon Game of Thronesin tapaisista kirjasarjoista sekä aiheista, jonka takia tämä teos vaikutti myös kiinnostavalta.
McGee, Katharine - Tuhat kerrosta - Huipulla (huhtikuu)
"New York, Manhattan vuonna 2118. Säkenöivän luksuksen ja glamourin keskellä viidellä nuorella on hengenvaarallisia salaisuuksia. He tekevät mitä tahansa saavuttaakseen päämääränsä, jopa luottavat viholliseensa. Sitten supertorniin astuu salaperäinen, boheemi kaunotar, joka saapuu kaupunkiin vain saadakseen aikaan hämmennystä."
Muistan, että viime vuonna selailin ohimennen tämän sarjan ensimmäistä osaa, mutta en sitä koskaan kuitenkaan lukenut. Nyt voisi olla korkea aika tutustua myös tähän McGeen luomaan kuvaan tulevaisuuden Manhanttanista, vaikkei genre olekaan itselleni se tutuin taikka mieluisin.
"Erikoisagentti Pendergastia piinaa tieto siitä, että hänen vaimonsa Helen murhattiin. Kostonhimo ajaa häntä Skotlannin nummilta New Yorkin asfalttiviidakkoon ja Louisianan lutakoihin. Penkoessaan lisää Helenin menneisyyttä Pendergastille valkenee, että hän ei vieläkään tiedä totuutta vaimonsa kuolemasta."
Kyllä kiitos, tätä on odotettu! Pendergast-sarja teki minuun vaikutuksen tämän vuoden alussa, kun sain käsiini sarjan kolmannen osan (ensimmäinen suomennettu osa koko sarjasta), Ihmeiden kabinetin. Preston ja Child kirjoittavat yhdessä sujuvaa sekä ehdottomasti ylivoimaisen mukaansa tempaavaa tekstiä eikä heidän teoksiaan yksinkertaisesti pysty laskemaan käsistä.
Jensen, Jens Henrik - Oxen - Hirtetyt koirat (kesäkuu)
"Niels Oxen sai Afganistanista kotiin viemisiksi kunniamerkin lisäksi traumaperäisen stressihäiriön ja raapii nyt elantoa kasaan keräämällä pulloja ja kaivelemalla kauppojen jäteastioita. Veteraani toivoo löytävänsä mielenrauhan muuttamalla Kööpenhaminasta Jyllannin metsiin, mutta vastassa onkin painajainen: hän joutuu epäillyksi vaikutusvaltaisen miehen murhasta."
Tästä teoksesta olen jo lukenut entuudestaan paljon hyvää, jonka takia olenkin tämän suomennettua versiota odottanut jo jonkin aikaa. Kirjan takakansiteksti vaikutti lupaavalta, joten saa nähdä, onko tämä teos loppujen lopuksi kaikkien kehujen arvoinen.
Photo by Tuur Tisseghem from Pexels https://www.pexels.com/photo/books-bookshop-bookstore-business-626986/ |
Tammi
Nesser, Håkan - Elävät ja kuolleet Winsfordissa (kesäkuu)"Eräänä marraskuisena iltana Winsfordin pikkukylään Lounais-Englannissa saapuu salaperäinen nainen koiransa kanssa. Hän asettuu ränsistyneeseen taloon kylän reunalle, vaeltelee nummella orapihlajien, sumun ja villihevosten keskellä, ja on vakaasti päättänyt elää pidempään kuin koiransa."
Håkan on ollut jo muutaman vuoden yksi suosikki dekkarikirjailijoistani, jonka teoksia olen lukenut jo ihan kiitettävän määrän, vaikka muutamia lukemattomia vielä on. Kirjailijan tapa vangita lukija juoneen mukaan on juuri sellainen, joka tuo juonen esiin ja tempaisee lukijan mukaansa. Mielenkiinnolla jään odottamaan, millainen jännitystarina tämä on muihiin aikaisempiin teoksiin verrattuna.
King, Stephen - Viimeinen vartio (tammikuu)
"Jo kuuden vuoden ajan Brady Hartsfield on maannut aivovammaklinikan huoneessa 217. Näyttää siltä, että massamurhasta tuomitulla miehellä on vintti pysyvästi pimeänä. Mutta tyhjän katseen takana jylläävätkin uudet arvaamattomat voima."
Tämä on ehdottomasti omalta osaltani tulevan kevään odotetuin teos (talven odotetuin, jos tarkkoja ollaan). Trilogian kaksi ensimmäistä osaa olivat todellakin juuri niin vaikuttavia kuin esimerkiksi Se tai Musta torni -sarja. Kingin tarkka sekä yksityiskohtiin paneutuva kerronta teki kahdesta ensimmäisestä kirjasta niin aidon tuntuiset, että myönnän Etsivä löytää -teoksen luettuani menettäneeni muutaman yön yöunet.
Räty, Ari - Varjomies (tammi/helmikuu)
"Moottoritien varressa räjähtää Mersu. Matkustajan paikalta pakenee viime tingassa vaikutusvaltaiseen latvialaiseen rikosliigaan kuuluva nainen."
Räty on kirjailijana itselleni täysin uusi tuttavuus, tai kuullut toki olen, mutta en ole vielä lukenut kirjailijan esikoisteosta Syyskuun viimeinen. Tämä uutuus kuitenkin herätti kiinnostukseni sen verran, että käyn heti pyhien jälkeen hakemassa esikoisteoksen kirjastosta ja sisällytän sen ensi viikon lukumaratooniin.
Le Carré, John - Vakoojan perintö (helmikuu)
"Vuosikymmenien jälkeen Le Carré kääntää katseensa vielä kerran kohti Smileya ja kysyy mitä todella tapahtui. Vastaamaan joutuu toinen vanha mies, Smileyn suojatti Peter Guillam, joka kutsutaan takaisin salaiseen palveluun tekemään tiliä kylmän sodan aikaisista tapahtumista."
Tästä minulla ei ole sen enempää sanottavaa, koska jokainen Le Carréa joskus lukenut tietää varmasti, miksi tätä teosta niin kovasti odotan. Ja teille, jotka ette ole kyseisen kirjailijan teoksia aikaisemmin lukenut, näitä lämpimästi suosittelen, ette tule pettymään.
Otava
Iggulden, C. E - Darien - Suolan valtakunta (helmikuu)"Kaksitoista mahtiperhettä pitää järjestystä yllä Darienin kaupungissa sotilaiden ja vakoojien voimin. Valtaistuimella on kuitenkin heikko kuningas, jonka salamurhaa kenraali Justan alkaa suunnitella. Likaisen työn tekijäksi hän kiristää metsästäjä Eliaksen, jolla on maagisia kykyjä."
Igguldenin kirjoja hyllystäni löytyy jo entuudestaan, mutta en vielä ole ehtinyt Ruusujen sota -sarjaa aloittamaan. Darien herätti kiinnostukseni täysin kirjakatalogissa olleen esittelytekstin ansiosta. Dekkareiden lisäksi tykkään myös todella paljon Game of Thronesin tapaisista kirjasarjoista sekä aiheista, jonka takia tämä teos vaikutti myös kiinnostavalta.
McGee, Katharine - Tuhat kerrosta - Huipulla (huhtikuu)
"New York, Manhattan vuonna 2118. Säkenöivän luksuksen ja glamourin keskellä viidellä nuorella on hengenvaarallisia salaisuuksia. He tekevät mitä tahansa saavuttaakseen päämääränsä, jopa luottavat viholliseensa. Sitten supertorniin astuu salaperäinen, boheemi kaunotar, joka saapuu kaupunkiin vain saadakseen aikaan hämmennystä."
Muistan, että viime vuonna selailin ohimennen tämän sarjan ensimmäistä osaa, mutta en sitä koskaan kuitenkaan lukenut. Nyt voisi olla korkea aika tutustua myös tähän McGeen luomaan kuvaan tulevaisuuden Manhanttanista, vaikkei genre olekaan itselleni se tutuin taikka mieluisin.
Gummerus
Preston, Douglas & Child, Lincoln - Koston kehä (huhtikuu)"Erikoisagentti Pendergastia piinaa tieto siitä, että hänen vaimonsa Helen murhattiin. Kostonhimo ajaa häntä Skotlannin nummilta New Yorkin asfalttiviidakkoon ja Louisianan lutakoihin. Penkoessaan lisää Helenin menneisyyttä Pendergastille valkenee, että hän ei vieläkään tiedä totuutta vaimonsa kuolemasta."
Kyllä kiitos, tätä on odotettu! Pendergast-sarja teki minuun vaikutuksen tämän vuoden alussa, kun sain käsiini sarjan kolmannen osan (ensimmäinen suomennettu osa koko sarjasta), Ihmeiden kabinetin. Preston ja Child kirjoittavat yhdessä sujuvaa sekä ehdottomasti ylivoimaisen mukaansa tempaavaa tekstiä eikä heidän teoksiaan yksinkertaisesti pysty laskemaan käsistä.
WSOY
Jensen, Jens Henrik - Oxen - Hirtetyt koirat (kesäkuu)"Niels Oxen sai Afganistanista kotiin viemisiksi kunniamerkin lisäksi traumaperäisen stressihäiriön ja raapii nyt elantoa kasaan keräämällä pulloja ja kaivelemalla kauppojen jäteastioita. Veteraani toivoo löytävänsä mielenrauhan muuttamalla Kööpenhaminasta Jyllannin metsiin, mutta vastassa onkin painajainen: hän joutuu epäillyksi vaikutusvaltaisen miehen murhasta."
Tästä teoksesta olen jo lukenut entuudestaan paljon hyvää, jonka takia olenkin tämän suomennettua versiota odottanut jo jonkin aikaa. Kirjan takakansiteksti vaikutti lupaavalta, joten saa nähdä, onko tämä teos loppujen lopuksi kaikkien kehujen arvoinen.
Tuo Tuhat kerrosta on kyllä haaveena päästä lukemaan! <3 Ai että, ootan tosi paljon kaikkia ihania kirjoja ens vuodelta :)
VastaaPoistahttp://erelkee.blogspot.fi/
Jep, Tuhat kerrosta on sellainen sarja, jota on vilkaissut vain sivusilmällä aikaisemmin, mutta nyt kiinnostus heräsi sen verran, että onhan noi nyt pakko lukea. Kaikki niitä kovasti tuntuu kehuvan, joten odotukset sarjan osalta ovat korkealla.
PoistaMukava kuulla, että muutkin on löytänyt mieluisia kirjoja, joita odottaa. :)