Bill Hodges -trilogia, osa 1: Mersumies

Stephen King - Mersumies (alk. Mr Mercedes)

2016, Tammi

Suomentanut Ilkka Rekiaro

Hello, beautiful people! Tänään potkaistaan käyntiin Stephen Kingin Bill Hodges -trilogiaa käsittelevä postaussarja, joka sisältää kolme osaa. Sain nimittäin vihdoin ja viimein trilogian viimeisen osan taputeltua, jonka takia onkin hyvä aika näistä kirjoittaa. Olen tietenkin vähän jäljessä tämän kanssa, koska kirjan alkuperäisteos julkaistiin jo melkein neljä vuotta sitten. Ja myönnän näin heti alussa, että luin tämän kirjan tosiaan melkein kaksi vuotta sitten, minkä takia en kovinkaan värikästä tai juonen yksityiskohtia sisältävää kuvailua pysty kirjoittamaan. Pahoittelen.

Mersumies kirjaimellisesti polkaisi käyntiin Stephen Kingin dekkaritrilogian, jonka päähenkilönä toimii jo eläköitynyt etsivä Bill Hodges. Jokainen joskus Kingistä kuullut kiinnittää varmaan ensimmäisenä huomionsa siihen, että kirja ei ole yhtään Kingin tyylinen. Kauhun mestarin julkaistessa dekkarin, sai se osakseen paljon epälyistä. Itsekin mietin, mitä tuleman pitää, kun ensimmäisen kerran teoksen julkaisusta kuulin. Pystyykö kauhukirjoja vuosikymmenet kirjoittanut kirjailija kirjoittamaan teoksen, joka on täysin hänen tyylistään poikkeava?

Vastaus kysymykseen on kyllä. Mersumies yllätti itseni monella tavalla ja uskallankin sanoa, että se kuuluu tällä hetkellä kaikkien aikojen suosikki kirjoihini. Teos oli dekkari, joka erottui massasta. Stephen Kingin tyylille tyypillistä on useamman hahmon seuraaminen läpi kirjan, mikä olikin syy kirjan mukaansatempaavuuteen. Juonessa mukana oli niin Bill Hodges kuin itse mersumurhaajaksi nimitetty Gary, jonka elämää seurattiin miehen suunnitellessa seuraavia siirtojaan. Pätkien aikana käytiin läpi miehen menneisyyttä, suhdetta äitiinsä sekä tämän suunnitelmia tulevasta. Olen aina pitäyt kovasti dekkareista, joissa lukija pääsee seuraamaan tapahtumia myös sen niin sanotun pahiksen näkökulmasta. Se tuo kokonaan uuden ulottuvuuden kerrontaan, sekä tämän teoksen tapauksessa, teki tarinasta vielä aidomman tuntuisen.

Mieleenpainuvimpia hetkiä olivat ehdottomasti ne, joissa King näytti kertojantaitonsa mestarimaisella kuvailullaan. Alusta alkaen kirja pitää lukian otteessaan pienien yksityiskohtien sekä kohtalokkaiden juonenkäänteiden avulla.

Kaikki alkaa siitä, kun Hodges aloittaa uudelleen mersumurhien tutkimisen  murhaajan ottettua häneen yhteyttä salaperäisen kirjeen avulla. Eläköitynyt poliisi pyytää avukseen naapurinpoikaa, Jeromea, joka osoittautuu elintärkeäksi avuksi. Viestittely Hodgesin ja murhaajan välillä siirtyy netin chattailupalstalle, joka kantaa nimeä Under Debbie's Blue Umbrella. Eläköitynyt etsivä tekee kaikkensa tuodakseen useamman henkilön murhasta etsityn mersumurhaajan oikeuden eteen. Hän seuraa vanhoja johtolankoja sekä yrittää viestien avulla saada lisätietoa tapahtumista päästäkseen totuuden jäljille.

Monissa dekkareissa päähenkilönä on se murhayksikön terävin kynä, joka ratkaisee kaikista vaikeimmat rikokset tiimi apunaan. Mersumies erosi tästä massasta uniikeilla henkilöhahmoilla, jotka kuitenkin peilasivat jokaiselle tuttuja salapoliisitarinoiden niinsanottujen sankareiden ruumiillistumia. Mielestäni teos oli omalla tavallaan jotain uutta, mutta samalla vanhaa. Pienet yksityiskohdat ja hahmojen luonteet sekä historiat tempaisivat itseni heti alusta lähtien mukaansa.

Suositukseni menevät ehdottomasti tälle kirjalle, ja mikäli et sitä vielä ole lukenut, nyt voisi olla korkea aika. Mersumies sopii kaikille niille, joita dekkarit miellettyvät. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että King onnistuu jälleen kerran yksityiskohtaisella kuvailulla saamaan aikaan suhteellisen järkyttäviä mielikuvia kirjan tapahtumista. Mutta hei, se oli vain plussaa!