Marcus Sedgwick - The Ghosts of Heaven

Marcus Sedgwick - The Ghosts of Heaven ~ the ways of infinity

2014, Orion Books

Viime viikon loppupuolella lähdin hakemaan kirjastosta Harry Potterien viidettä osaa luettavaksi lentokoneessa, koska jostain ihmeen syystä aina matkalle lähdettäessä tykkään juuri lukea Pottereita (Don't ask why, it's a weird habbit and I know it). Jokainen teistä varmasti kuitenkin tietää, että vain yhden kirjan lainaaminen on lähes mahdotonta. Noh, itse kävelin kirjastosta 30 minuuttia myöhemmin kahdeksan kirjan pino käsissäni. Näistä kirjoista yksi oli Marcus Sedgwickin The Ghosts of Heaven, jonka nappasin hyllystä ainoastaan sen kannen perusteella.

En tosiaan tiennyt kirjasta yhteen mitään enkä edes vaivautunut lukemaan takakansitekstiä ennen kuin aloitin lukemisen. Uteliaisuus vei tässä tilanteessa voiton ja tämä oli tietenkin luettava ennen itse matkalle lähtöä edeltävänä iltana. Joten nyt kirjoitankin tässä junassa istuessani tästä lyhyehkön arvostelun, jonka sisältää runsaasti otteita kirjasta itsestään helpottamassa tarinan kuvailua.

Just once, she slips,
her cold foot wet on green moss rock,
and close to the spray,
the water wets her neck. s.13

Kuten taisin jo aikaisemmin mainita, kirja koostuu neljästä erillisestä tarinasta, joista jokainen on kirjoitettu hieman toisista eroavalla tyylillä. Ensimmäisenä oli vuorossa modernin runon tapaan kirjoitettu novelli tytöstä, joka kuului metsästäjäheimoon kauan kauan sitten. Tämä oli ehdottomasti oma suosikkini kekseliään sekä sanastollisesti rikkaan kerronnan takia.

Anna ran, pushing roughly past them to get to Tom, where she began to calm him, speak to him, settle him, hold him while the fitting passed. s.158

He had heard about the ducking of the gracewife's daughter. It made him smile, to think of these simple people. Their enthusiasm was undeniable, and yet their methods were crude, primitive. s.168

Toisessa tarinassa siirrytään ajassa hieman eteenpäin, noitavainojen aikaan. Tämä tarina kerrotaan kolmannessa persoonassa, ja sen päähenkilönä esiintyy noidaksi väitetty Anna. Tässä kohdassa paistoi selvästi se, että kirja onkin genreltään young adult, jota en aikaisemmin ollut edes huomannut. Jotenkin kerronta poukkoili hieman sekavasti aiheesta ja paikasta toiseen, joka teki itse juonen seuraamisesta ajoittain jopa hankalaa.

Saturday, March 26
My room overlooks the sea, to the north and the east
Verity's, to the south and the east. Between our two rooms is a third smaller bedroom with an easterly view which I will use as my study, and where I am writing now. s.203

We made our way onto the fifth floor by way of a no more than functional set of stairs at the far end of the wing, and once again I expected, with each door that opened, to greet Dexter. s.229

"Mr Poe's first published volume was a short history of conchology."
"Of what?"
"Shells, Doctor James."
"What of it?"
"Shells, Doctor! Spiral shells. Page after page of them."  (sivun 283 dialogia, lyhennetyssä muodossa)

Kolmannessa novellissa tarinan kerronta muuttuu jälleen, tällä kertaa lukija pääsee mukaan tapahtumiin mielisairaalassa työskentelevän miehen päiväkirjan kautta. Otteet sisältävät päivittäisiä osastokierroksia, uusia ja vanhoja potilaita sekä lääkärin tytön, Verityn, ongelmia uudessa paikassa, johon tytöllä on vaikeuksia sopeutua. Spiraalit ovat olleet kahdessa edellisessä tarinassa ehkä kuitenkin hieman tarinan sivussa, mutta kolmannessa kertomuksessa ne tuodaan jo selvästi esille.

His days, by comparison, are but a blink in time. Twelve hours is all he is allowed, twelve hours for waking, to do whatever work must be done, twelve hours every ten years. s. 327

The ship is spinning; so everyone on board is rotating as they move forward at something close to nine-tenths light speed.
He is traveling in a spiral; a helix through space.

Viimeinen ja ehkä jopa vähäisin novelli oli genreltään scifiä, eikä kuitenkaan mistään kekseliäimmästä päästä. Kerronta oli taas tavalliseen tapaan kolmannessa persoonassa. Petyin eniten tätä lukiessani, koska odotin viimeisen novellin olevan se "grand finale" tai edes jotakin sinne päin. Valitettavasti tämä päätti kokoelman omalla kohdallani latteisiin tunnelmiin. Muissa kertomuksissa oli mukana myös se syvempi merkitys, toki se tässäkin oli mukana, mutta itse tunnelma ei vain välittynyt samalla tavalla kuin aiemmissa.

Vaikka viimeinen osa tuottikin suuren pettymyksen, pidän siltin tätä teosta todella kekseliäänä sekä ehdotomasti lukemisen arvoisena. Sedgwickin tyyli kirjoittaa ja luoda kokonaisuuksia on jotain, mitä ei ihan joka päivä näe. Jokainen kirjan kertomuksista oli yhteydessä toisiinsa tavalla, joka oli helppo lukijankin huomata. Tämä oli ensimmäinen Sedgwickin kirja, jonka olen koskaan lukenut, mutta täytyy myöntää, että mielenkiintoni heräsi. Täytyykin mahdollisimman pian tutustua miehen muuhunkin tuotantoon.