Shinso Hamai - Atomipommipormestari


Shinso Hamai - Atomipommipormestari 
~ Kunka rakensimme Hiroshiman uudelleen
Into, 2015

Jos myrkkykaasu, biologiset aseet ja jopa dumdumluodit olivat lailla kiellettyjä kansainvälisen oikeuden nojalla, atomipommin käyttämisen täytyisi olla rikos ihmiskuntaa vastaan. ~ Shinsoi Hamai

Haluan ensimmäisenä sanoa, että Atomipommipormestari on yksi niistä kirjoista, joka jokaisen tulisi lukea. Se avaa lukijan silmät sekä pakottaa miettimään nykyaikaisen sodankäynnin vaikutuksia siviilien jokapäiväiseen elämään. Shinso Hamain kertomus Hiroshiman jälleenrakentamisesta on alussa hyvinkin raaka, mutta mielestäni tällaisia asioita käsiteltäessä, ei sanoja tule säästää. 

Elokuussa vuonna 1945 Hiroshima joutui Yhdysvaltojen ydinpommi-iskun kohteeksi yhdessä Nagasakin kanssa. Nämä kaksi ovat historian ainoat kaupungit, jotka ovat ydinpommi-iskun joutuneet sodassa kokemaan. Atomipommipormestari keskittyy kirjana pääosin Hiroshiman jälleenrakennukseen, mutta lukija saa pysäyttävän ja odotettua kattavamman kuvauksen siitä, millaista tuhoa atomipommi voi oikeasti saada aikaan.

Jos kuitenkin jatkamme toistemme syyttelyä menneistä teoista, meitä erottavat kuilut syvenevät ja tukkivat tien rauhaan. Meidän on myönnettävä vääryydet, pyydettävä niitä anteeksi ja sitouduttava sydämestämme olemaan toistamatta virheitä.

Kirja on Hiroshiman entisen pormestarin kirjoittama. Alunperin hänen tarkoituksenaan oli julkaista vain omat muistelmat sekä päiväkirjamerkinnät, mutta ennen kuolemaansa Hamai päätti kirjoittaa kaiken yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi. Hamai oli Hiroshimassa atomipommin iskiessä, muiden suunnatessa poispäin tuhosta, hän pyrki kohti tuhon keskustaa. Hän näki pommin aiheuttamat tuhot omin silmin ja kuvaili niitä kirjan ensimmäisissä kappaleissa hyvinkin tarkasti.

Kun alkujärkytyksestä selvitään, kirja keskittyy kaupungin uudelleen rakentamiseen sekä siihen, miten ihmisten elämä jatkui. Käydään läpi muunmuassa monia niistä ongelmista, joita kaupungin asukkaat joutuivat päivittäin kohtaamaan vielä kuukausia ja jopa vuosia iskun jälkeen. Uusi kaupunginvaltuusto oli saatava kasaan mahdollisimman nopeasti, jotta jokapäiväistä elämää pystyttäisiin kaupungin puolesta helpottamaan edes jotenkin. 

Ihmiset, jotka on taivuteltu uskomaan hienoihin vaalilupauksiin, eivät kykene järkevästi arvioimaan, kykeneekö johtaja toteuttamaan ne.

Shinso Hamai valittiin pormestariksi vuonna 1947 ja hän siitä eteenpäin, kuten myös ennen valintaa, omisti elämänsä Hisoshiman uudelleenrakentamiselle. Hän matkusti kaupungista toiseen, maasta toiseen, yrittäen haalia avustuksia niin Kiinan hallitukselta kuin muiden maiden avustusjärjestöiltä. Päätavoitteena oli tehdä Hiroshimasta entistä vahvempi kaupunki, jonka asukkailla olisi mahdollisimman hyvä olla ja elää. 

Atomipommipormestari on yksi niistä kirjoista, joka löi itselleni luun kurkkuun jo ensimmäisten sivujen aikana. Lähiaikoina uutisissa on puhuttu runsaasti juurikin atomipommeista sekä ydinaseista yleensäkin, minkä takia aihe olikin suhteellisen ajankohtainen. Harvoin tulee mietittyä ihan loppuun asti sitä, millaista tuhoa esimerkiksi ydinsodan alkaminen oikeasti voisi saada aikaan. Uskallan kuitenkin sanoa, että tämän kirjan lukeminen avasi omat silmäni.

Tämä on yksi niistä kirjoista, jonka haluaisin koulun käytävillä kävellessäni laskea jokaisen lukiolaisen käteen ja kehottaa heitä lukemaan sen samantien. Eli mikäli sinä, joka tätä postausta nyt luet, et vielä ole kyseiseen kirjaan tarttunut, nyt olisi sen aika.

Lopuksi haluan kuitenkin varoitaa, että Hamain kuvailu saattaa tietyissä kohdissa olla liikaa heikkohermoisille. Itsekään en kovin kevein mielin lukenut ensimmäisiä kappaleita, joissa käsiteltiin pommin aiheuttamaa tuhoa, mutta näen ne kuitenkin erittäin tarpeellisena kirjan sanoman kannalta. 

Millaisia tietokirjoja olet lukenut? Onko sinulla ehdotonta suosikki kirjaa tai aihetta?




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dylan Geick - Early Works

Leslie J. Nicholls - This Disunited Kingdom

J.M. Ilves - Viiden sormen harjoitus